24.6.2014, päivä 6 Kuressaare - Pöide

58,5 km (ohjelman mukaan 49 km)

Kulut: pihtlan eväät 5€, lounaat + vichyt 12,70€, Orissaaren kauppa 15,90€,
Yhteensä 33,60€

Tänään oli ohjelman mukaan matkaa 49 km, mittarin mukaan 58 km. Yhtäkaikki, ehdottomasti sen arvoista. Sanoisin, että koko tämä 350 kilometriä on ollut sen väärti, että edessä oli yöpyminen Otin kartanon itä-aasia-sviitissä.

Yöllä heräsimme sateen ropinaan, aamulla verhon takaa näkyi kaistale harmaata taivasta, joten lyhyeksi jäi eilisiltainen ilo auringonpaisteesta.  Aamulla olimme luonnollisesti aamiaissalin ensimmäiset asiakkaat heti klo 7:00 tarjoilun alkaessa. Aamiainen oli runsas ja ravitseva, ja tarpeeseen taas tulikin, sillä tulevalla etapilla ei ollut yhtään ruokapaikkaa.

Alan toistaa itseäni, mutta tänäänkään siirtymällä ei ollut virikkeitä tarjota. Pyöräilyolosuhteet ovat erinomaiset: asfaltti on hyväkuntoista, liikennekulttuuri kohteliasta, mutta pakko sanoa, että tylsiähän nämä kylien väliset pätkät ovat. Peltoja ja pöpelikköä tai metsiä. Hienoja metsiä kyllä, mutta ei mitenkään vaihtelevia. Pelloillakin on joskus elämää, lehmiä tai lampaita, välillä jopa haikara, mutta niistäkin alkaa eksotiikka olla jo kaukana.

Ensimmäisen kaupluksen pihalla Pihtlassa pysähdyimme täydentämään eväsvarastoja. Keksi- ja teetauko pidettiin kaupan rappusilla. Ja taas jatkettiin ja jatkettiin. Siinä vaiheessa kun 50 kilometriä alkoi tulla täyteen ja merkkejäkään perille saapumisesta ei ollut, alkoi hieman väsyttää. Psykologinen oireyhtymä, oli matka mikä tahansa, aina ne viimeiset kilometrit ovat vaativimpia.

Sää oli vaihteleva, välillä satoi, välillä paistoi. Sadekamat päälle ja pois tienposkessa keikkuen, ei ole yksinkertaista eikä varsinkaan kovin nopeaa toimintaa. Onneksi siellä täällä oli katoksellisia bussipysäkkejä, joissa saattoi pitää sadetta, syödä eväitä ja tutkia karttaa.

Puolen päivän jälkeen saavuimme Pöideen,  Otin kartanon kyltit löytyivät helposti. Iso suljettu rautaportti kivileijonien vartioimana sai meidät taas tuntemaan itsemme alueelle luvatta tunkeutujiksi. Kartano näytti autioilta, mutta suljettu-kylttiä ei näkynyt, joten jatkoimme sisälle. Huhuilin ja huutelin, ei vastausta, pimeää ja hiljaista. Istuimme terassille hengähtämään ja odottelemaan. Hetken päästä Timo huomasi kolkuttimen, käytti sitä reippaaseen tyyliinsä ja heti ilmestyi isäntä ovelle toivottomaan tervetulleeksi.

Pyöräilykengät oli ihan pakko riisua jo hallissa, ei voinut ajatellakaan kulkevansa sadetamineissa sisätiloihin. Isäntä näytti huoneemme, ei hassumpi... Tällä kertaa oli pakko sijoitella tavarat huolellisesti kaappeihin, sillä huoneessa ei vaan voinut jättää läjiä lojumaan mihinkään.

Kyselimme ruokailumahdollisuuksia, niitä tilalla ei ollut ja lähinkin vasta Orissaaressa. 16 kilometrin polkaisu ei juuri sillä hetkellä innostanut, mutta isännän nokkeluus ja palvelualttius ratkaisivat pulman. Saisimme kyydin Orissaareen paikalliselta pariskunnalta, jotka olivat juuri lähdössä kartanolta, ja kun olisimme valmiit isäntä itse tulisi meidät kyliltä noutamaan. Olipa mukava istua auton takapenkillä. Timon mielestä keikka olisi pitänyt hoitaa fillarilla. Minä olin tässä tapauksessa joustava ja suostuin tinkimään periaatteistani.. Söimme pubi-lounaan Valge Vareksessa, teimme hiukan eväsostoja iltaa ajatellen Konsumissa ja tilasimme kuljettajamme noutamaan meidät. 

Seuraavaksi ohjelmassa oli isännän opastama kartanokierros. Neuvostoliton aikana kartano  toimi jonkinmoisena traktorikeskuksena, ennen sotia saksalaisen paronittaren kesähuvilana. Nykyinen omistaja osti kartanon erittäin huonokuntoisena ja  hän on korjaillut sitä hiljalleen 17 vuoden ajan. Nyt projekti on aika lailla loppusuoralla, yläkerrassa oli vielä jonkin verran tilaa keskeneräisenä, mutta majoitusbusiness pyörii kyllä siitäkin huolimatta. Eri teemoin sisustettuja huoneita oli viisi, lisäksi salonki ja  kirjasto.

Kierroksen jälkeen vetäydyimme sviittiimme. Etuosassa oli sohvaryhmä ja takka, makuuhuone oli peremmällä. Koko kartano huoneineen ja puutarhoineen on varsinainen elämys. Paljon pieniä, humoristisia tai liikuttavia yksityiskohtia, kuten pieni linnunpesä ulko-oven pielessä olevassa lasimaljassa. Keittiöpuutarhassa oli rehevä yrttimaa. Sen annista saimme nauttia, kun isäntä kutsui meidät vielä illalla keittiön takan ääreen iltateetä nauttimaan. Ehkä parasta yrttiteetä ikinä! Täytyy sanoa, että vaikka säät eivät ehkä olekaan parhaimmillaan näin kesäkuun puolella vielä, niin on tässä sesongin ulkopuolella reisssaamisessa hyvätkin puolensa. Ainoina asiakkaina tunsimme itsemme ihan kuninkaaksi ja kuningattareksi eksklusiivisen palvelun ansiosta.

Kylillä olisi ollut tarjolla juhannusaaton ohjelmaa monessakin paikassa. Hetken mietimmekin asiaa, mutta kuluneen viikon kokemuksella totesimme, että kellahdamme petiin varmaan noin yhdeksän pintaan. Niin kävi, ja Saarenmaan valgiat yöt jäivät kokematta tälläkin kertaa.

Lähetetty iPadista